Esports World Cupin järjestäjät ovat ilmoittaneet, että shakki tekee odotetun debyyttinsä Esportsin MM-kisoissa 2025. Turnaus järjestetään Riadissa, Saudi-Arabiassa, 31.7.–3.8.2025.
Mielenkiinto turnausta kohtaan on suurta, sillä järjestäjät ovat ilmoittaneet turnauksen palkintopotiksi shakin osalta 1,5 miljoonaa dollaria. Mukana on shakin suurmestari Magnus Carlsen, joka pyrkii omalla panoksellaan viemään shakin e-urheilun pariin.
Turnauksen aikana kilpaillaan myös muissa e-urheilulajeissa, joihin kuuluvat esimerkiksi Counter-Strike, League of Legends sekä DOTA 2.
Chess.com on mukana järjestelyissä
Viimeisimpien tietojen mukaan maailman kuuluisin verkkoshakkialusta Chess.com on aloittanut yhteistyön Esports World Cup Foundationin kanssa. Näin varmistetaan, että järjestelyistä vastaavat alansa parhaat osaajat.
Chess.comilla on yli 150 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää eri puolilta maailmaa. Vuonna 2007 perustettu palvelu tarjoaa mahdollisuuden pelata shakkia reaaliajassa tai vuoropohjaisesti toisia pelaajia vastaan. Alustalta löytyy paljon myös erilaisia oppimistyökaluja sekä muuta opetuksellista materiaalia.
Chess.comilla on aiempaa kokemusta suurten turnausten järjestämisestä. Tunnetuin näistä lienee Champions Chess Tour, jossa kilpailee vuosittain maailman parhaita pelaajia. Chess.comin brändilähettiläs Magnus Carlsen pyrkii omalta osaltaan tekemään verkkoalustan avulla shakista helpommin saavutettavan.
Champions Chess Tourin kautta on mahdollista päästä EWC-finaaliturnaukseen
Mikäli pelaaja haluaa päästä mittelemään paremmuudesta EWC-turnauksessa, hänen on aluksi käytävä karsinnat Chess.comin järjestämän Champions Chess Tour -turnauksen kautta.
Vuoden 2025 aikana järjestetään kaksi verkkoturnausta, joiden myötä ovet saattavat avautua viralliseen EWC-lopputurnaukseen. Nämä turnaukset pidetään helmikuussa ja toukokuussa, joten toinen niistä on vielä käymättä.
Näissäkin turnauksissa palkintopotit ovat varsin huomattavia, sillä niissä maksetaan pelaajille palkintorahoja yhteensä 300 000 dollarin edestä. Tämän vuoden aikana ammattimaisilla shakinpelaajilla on mahdollisuus voittaa melkoisia voittopotteja.
Esports World Cupiin pääsee yhteensä 12 parasta pelaajaa sekä neljä parasta pelaajaa Last Chance Qualifier -turnauksesta, joka toimii avoimena karsintaturnauksena.
Lopputurnaus pidetään Saudi-Arabiassa heinä- ja elokuun vaihteessa. EWC-turnauksen yhteenlaskettu palkintopotti on jopa 38 miljoonaa dollaria.
Esports World Cupissa kisataan useista mestaruuksista
Kyseessä on suuri turnaus, jolle odotetaan paljon katsojia sekä kaikki maailman parhaat e-urheilijat. Turnausta isännöivät yhdessä Esports World Cup Foundation sekä ESL FACEIT Group. Aiemmin turnaus tunnettiin nimellä Gamers8, mutta nykyinen formaatti on aiempaa laajempi ja monipuolisempi.
Turnauksessa kilpailevat keskenään e-urheilujoukkueet eri puolilta maailmaa. Voittajalle on luvassa jopa seitsemän miljoonaa dollaria, mikä luonnollisesti herättää paljon kiinnostusta.
Mikäli jokin organisaatio haluaa lähteä mukaan taistelemaan mestaruudesta, sen on varmistettava osallistumisensa 15.5.2025 mennessä. Tämän jälkeen joukkueen on ryhdyttävä keräämään pisteitä sijoittumalla kahdeksan parhaan joukkoon haluamansa videopelin turnauksissa.
Vain joukkueet, jotka voittavat vähintään yhden turnauksen, voivat voittaa kokonaiskilpailun. Myöskään yhteisjoukkueet eli Joint Ventures -tiimit eivät voi osallistua tähän turnaukseen.
Turnauksessa mukana olevat pelit ovat muun muassa:
- Shakki
- League of Legends
- Counter-Strike
- Call of Duty
- Apex Legends
- Dota 2
- EA SPORTS FC
- VALORANT
- Rocket League
Shakin lisäksi turnauksessa nähdään uusina peleinä Call of Duty: Black Ops 6, CF CrossFire, Fatal Fury: City of the Wolves sekä VALORANT. Näin EWC pyrkii yhdistämään maailman suosituimmat pelit yhden suuren tapahtuman alle ja vahvistamaan e-urheilun asemaa globaalina ilmiönä.
Tapahtumaa kannattaa ehdottomasti seurata, sillä kyseessä on yksi vuoden 2025 suurimmista e-urheilun spektaakkeleista – tapahtuma, jossa perinteiset pelit, kuten shakki, kohtaavat digitaalisen kilpailupelaamisen huuman. Tapahtumaa voidaan pitää alkusoittona vuonna 2027 Saudi-Arabiassa järjestettäville e-urheilun olympialaisille.