PGL Astana 2025 -turnaus on käynnistynyt vauhdikkaasti Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtaman Natus Vinceren (NAVI) osalta. Joukkue on esiintynyt edukseen, kärsi vain yhden tappion lohkovaiheessa.
Tähän mennessä joukkue on pelannut neljä ottelua ja voittanut niistä kolme, mikä oikeuttaa sen jaetulle kolmannelle sijalle turnauksen sarjataulukossa. Pudotuspeleihin meneminen on jo varmaa, joten joukkueen fanit pääsevät jännäämään, nähdäänkö Virolainen finaalissa saakka.
Turnauksen alkulohkossa pelattiin yhteensä viisi kierrosta. Virolaisen johtamalla NAVIlla on Aurora Gamingista saadun voiton myötä kolme voittoa kasassa, mikä varmistaa sen jatkoonpääsyn.
NAVI:n ottelut tähän mennessä:
- 1. kierros: Voitto M80 (2–0)
- 2. kierros: Voitto BIG (2–0)
- 3. kierros: Tappio The MongolZ (1–2)
- 4. kierros: Voitto Aurora Gaming (2–0)
Toisin sanoen NAVI on hävinnyt vain yhden ottelun ja senkin turnausta johtavalle MongolZille. Kaikki muut voitot ovat tulleet suoraan kahdella karttavoitolla, joten joukkue vaikuttaa turnauksessa varsin iskukykyiseltä.
NAVI:n kierrosero on erinomainen, +24, mikä kertoo siitä, että joukkue on ollut vahvassa vedossa eri kartoissa. Vaikka tappio The MongolZia vastaan tulikin, kyseessä oli erittäin tiukka ottelu: vastustaja onnistui voittamaan sekä Infernossa että Miragessa kierroksin 13–11.
Suomen parhaimpiin CS-pelaajiin kuuluva Aleksi Virolainen on tunnetusti luotsannut joukkuetta taktisesti kypsästi. NAVI:n peli näyttää tasapainoiselta niin hyökkäys- kuin puolustuspelaamisessa, mutta vielä on kysymysmerkki, kuinka pitkälle se tulee riittämään pudotuspeleissä.
Turnaus jatkuu pudotuspeleillä
Alkulohkovaihe on nyt takana, ja turnaus jatkuu jännittävillä pudotuspeleillä 16.–18. toukokuuta. Tänään on välipäivä ennen ratkaisuotteluita, jotta joukkueet pääsevät lataamaan akkujaan tulevia koitoksia varten.
Pudotuspelit pelataan kerrasta poikki -periaatteella, mikä tekee jokaisesta ottelusta erittäin jännittävän. Ottelusarjan voittaa se joukkue, joka onnistuu ensimmäisenä saamaan kaksi karttavoittoa.
Tässä on lista pudotuspeleihin päässeistä joukkueista:
- The MongolZ
- Team Spirit
- FURIA
- Natus Vincere
- Astralis
- MIBR
- Ninjas in Pyjamas
- Aurora Gaming
Neljännesfinaalissa NAVI kohtaa Astraliksen, joka sijoittui alkulohkossa viidenneksi heti NAVIn jälkeen. HLTV-rankingissa Astralis on vasta sijalla 15, kun taas NAVI on kuudentena. Tästä syystä johtuen NAVI lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina.
Ennakkosuosikin viittaa pitää yllään Team Spirit, joka on HLTV-taulukossa kolmanneksi paras joukkue. Maailmanlistan sijoitukset antavat kuitenkin vain suuntaa tuleville otteluilla – lopulliset ratkaisut tehdään aina pelikentällä.
Turnauksen finaali pelataan 18. toukokuuta, ja mestaruuteen vaaditaan viiden kartan voitto. Koska ratkaisuottelussa tarvitaan pudotuspelejä enemmän voittoja, voittajajoukkueen paremmuus tulee varmasti selväksi.
Turnauksessa jaetaan yhteensä 200 000 dollarin arvoiset palkinnot sekä joukkueelle että pelaajille, joten panokset ovat kovat – joskaan eivät aivan suurimpien turnausten luokkaa. Nähtäväksi jää, kuinka suureksi Aleksi Virolaisen tilipussi vielä paisuu tämän vuoden aikana.
Lähteet: