Electronic Arts järjesti menneellä viikolla Battlefield 6 -pelin alpha-testausta, josta on nyt vuotanut kuvamateriaalia verkkoon. Näin pelisarjan fanit ovat saaneet ensimmäiset maistiaiset siitä, millainen seuraava versio tulee olemaan.
Nyt vuotaneiden tietojen perusteella pelissä on mukana Rush-pelitila, joka on ollut pelaajien suosiossa edellisissä versioissa, mutta puuttui Battlefield 2042:sta. Ensimmäisten reaktioiden perusteella uusi Battlefield on saanut positiivisen vastaanoton – nähtäväksi jää, minkälaisessa kunnossa peli tällä kertaa lopulta julkaistaan.
Mitä kaikkea tiedämme Battlefield 6:sta?
Ennen viime viikonloppua tietoa pelistä oli vuotanut hyvin vähän. Nyt näyttää varmalta, että kyseessä on nykyaikaan sijoittuva ensimmäisen persoonan ammuntapeli, jossa nähdään paluu perinteisiin hahmoluokkiin sekä selkeästi rajattuihin karttoihin.
Muutama päivä sitten Reddit-keskustelualustalle oli vuodettu alpha-testauksesta videokuvaa. Keskusteluun oli ladattu noin 15 minuutin video, jossa voitiin nähdä Rush-pelitilan testaamista. Edellisessä Battlefield 2042 -pelissä kyseistä pelitilaa ei ollut, joten se tekee paluun uusimmassa versiossa.
Keskustelijoiden keskuudessa vaikutti herättävän ihmetystä, ettei aseissa näyttänyt olevan juurikaan rekyyliä. Tämä voi tietysti liittyä siihen, että kyseessä on vielä testausvaiheessa oleva peli.
Moninpeli tulee olemaan tietysti keskeisessä roolissa, mutta Battlefield 6:sta löytyy myös yksinpelikampanja. Se sijoittuu ilmeisesti Yhdysvaltoihin, Egyptiin, Tadžikistaniin ja Gibraltariin.
Hahmoluokista saadun tiedon perusteella aseita ole rajattu eri luokkiin. Sen sijaan pelaajat voivat mitä ilmeisemmin valita aseensa suhteellisen vapaasti. Tämä on aiheuttanut pelaajissa ristiriitaisia reaktioita: joidenkin mielestä aseiden pitäisi olla aina hahmoluokkaan sidottuja.
Yhteensä neljä EA:n sisäistä pelistudiota työskentelee uuden Battlefieldin parissa: DICE, Criterion, Motive ja Ripple Effect. Jokainen niistä keskittyy omaan osa-alueeseensa, kuten DICE moninpelin kehittämiseen ja Ripple Effect uudenlaisten ominaisuuksien tuontiin.
EA on pyrkinyt olemaan uuden version suhteen läpinäkyvämpi kuin edellisen, joka oli pettymys monelta osin. Battlefield 2042:n yhteydessä pelikehittäjä sai osakseen paljon arvostelua siitä, että se julkaistiin keskeneräisenä. Lukuisat bugit ja keskeisten ominaisuuksien puuttuminen sai pelaajat raivoihinsa – onneksi monet epäkohdat on sittemmin korjattu.
Edellinen versio Battlefield 2042 oli suuri pettymys
Battlefield on ollut jo vuosikymmeniä yksi suosituimpia FPS-moninpelejä. Versiosta toiseen se on pystynyt nousemaan myydyimpien pelien kärkisijoille, vaikka matkalle on mahtunut pettymyksiäkin.
Sarjan edellinen osa, Battlefield 2042, sai osakseen laajaa kritiikkiä heti julkaisunsa jälkeen. Sitä markkinoitiin kunnianhimoisena tulevaisuuteen sijoittuvana FPS-pelinä, mutta oli suuri pettymys. Julkaisun aikaan peli kärsi lukuisista teknisistä ongelmista, puuttuvista ominaisuuksista ja vaikutti muutoinkin pahasti keskeneräiseltä.
Vaikka Electronic Arts ja DICE ovat parantaneet peliä useilla päivityksillä, vahinko oli jo tapahtunut. Monelle pelaajalle viimeinen niitti oli EA:n huijauksenestojärjestelmä, jonka takia pelaajien pitää asentaa tietokoneeseensa kernel-tason ohjelma. Tämä saattaa aiheuttaa omat ongelmansa, sillä pahimmassa tapauksessa koko tietokone voi jumiutua tai hajota.
Nyt EA pyrkii tekemään kaikkensa, jotta uusin Battlefield olisi juuri sitä, mitä pelaajat pelisarjalta odottavat. Paineet ovat varmasti kovat, mutta toisaalta ensimmäiset videot itse pelistä on otettu positiivisesti vastaan.
Battlefield 6 – milloin se julkaistaan?
Battlefield 6 virallista julkaisupäivää ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Yleisesti ottaen sen odotetaan saapuvan kauppoihin viimeistään maaliskuussa 2026. Toinen vaihtoehto on se, että peli ehtisi ulos ennen joulumyyntejä – yleensähän AAA-luokan videopelit julkaistaan syksyllä.
Varmaa on kuitenkin, ettei peliä tarvitse odottaa enää vuosikausia. Electronic Artsin edellisen kvartaalin yrityspuhelussa mainittiin, että Battlefield 6 tullaan julkaisemaan tilikautena 2026. Koska EAn tilikausi käsittää aikavälin huhtikuusta maaliskuuhun, peli tullaan mitä ilmeisemmin julkaisemaan viimeistään maaliskuussa 2026.
Battlefield 6 julkaistaan sekä PC:lle että kaikille tämän sukupolven pelikonsoleille eli PlayStation 5 ja Xbox Series X/S. Pelin hinta julkaisun yhteydessä on todennäköisesti noin 70 euroa.
Lähteet: