BLAST.tv Austin Major 2025 alkaa tänään – Heroic tosi toimissa

Joona "BogeyM@n" Kuusela
calendar-icon
BLAST.tv Austin Major 2025 alkaa 3 päivä kesäkuuta
Kuva: BLAST.tv

BLAST.tv Austin Major 2025 -turnaus alkaa tänään – sitä ovat monet e-urheilun ja erityisesti CS2:sen fanit odottaneet jo pitkään. Kyseessä on vuoden ensimmäinen Counter-Strike 2 -major-turnaus ja koko pelin historian kolmas suurturnaus.

Turnaus aloitetaan lohkovaiheella, jossa 16 joukkuetta tavoittelee jatkopaikkaa kolmella voitolla. Suomalaisten kannalta mielenkiinto kohdistuu Eetu ”sAw” Sahan valmentamaan Heroiciin sekä MOUZiin, jonka riveissä pelaa Jimpphat.

Heroic tänään tulessa – miten käy Eetu Sahan valmentamalle joukkueelle?

Eetu Saha aloitti Heroicin valmentajana joulukuussa 2023 ja on sen jälkeen luotsannut tanskalaisjoukkuetta vaihtelevin tuloksin. Joukkue on parantanut otteitaan ja noussut Valven ja HLTV:n tilastoissa ylöspäin, mutta varsinaista läpimurtoa ei vielä ole nähty.

Viime aikoina on huhuissa pyörinyt viitteitä siitä, että Saha olisi jättämässä Heroicin ja siirtymässä G2 Sportsin riveihin. Tällä hetkellä kyseinen joukkue on Valve Rankingissa sijalla kahdeksan, kun taas Heroic ei ole ollut parhaan kymmenen joukkueen joukossa Sahan aikana. 

Tässä mielessä siirto olisi askel uralla eteenpäin, sillä menestymisen mahdollisuudet ovat paremmat G2 Sportsissa. Ennen sitä hänen on kuitenkin keskityttävä BLAST.tv Austin Major 2025 -turnaukseen, joka tarjoaa melkoisen haasteen Heroicille.

Jimi Salon MOUZ aloittaa urakkansa vasta 12. kesäkuuta

Suomalaisittain suurimmat toiveet kohdistuvat MOUZin Jimi “Jimpphat” Salon otteisiin. Hän aloittaa turnausurakkansa vasta 12. kesäkuuta. MOUZ tulee mukaan vasta turnauksen kolmannessa vaiheessa, koska joukkueen sijoitus maailmanlistalla on niin korkea.

Joukkueella on mennyt melko hyvin tämän vuoden aikana. Intel Extreme Masters Dallas 2025 -turnauksessa se sijoittui toiseksi hävittyään finaalin tämän hetken maailmanlistan ykköselle Vitalitylle. 

Sen sijaan PGL Cluj-Napoca 2025 -turnauksesta tuli voitto ja 400 000 dollarin palkinto. Muutoinkin joukkue on ollut lähes kaikissa turnauksissa neljän parhaan joukossa muutamaa kilpailua lukuun ottamatta.

Tällä hetkellä Salon MOUZ on maailmanrankingin toisella sijalla. Ei siis mikään ihme, että se kuuluu yhteen ennakkosuosikeista tässä major-turnauksessa. 

BLAST.tv Austin Major 2025 -turnauksessa jaossa 1 250 000 dollaria

BLAST.tv Austin Major 2025 on merkittävä turnaus niin ranking-pisteiden kuin palkintopotin vuoksi. Palkintoina jaetaan yhteensä 1 250 000 dollaria, jotka jaetaan 32 turnaukseen osallistuvan joukkueen kesken sijoitusten perusteella.

Turnauksen voittaja palkitaan 500 000 dollarilla, mikä korostaa turnauksen arvoa. Toiseksi sijoittunut joukkue saa 170 000 dollaria, ja kolmanneksi sekä neljänneksi sijoittuneet joukkueet saavat kumpikin 80 000 dollaria.

Kun vielä sijoille 5.–8. päätyneet joukkueet saavat kukin 45 000 dollaria, jaossa on varsin mukavasti rahaa. Huomionarvoista on kuitenkin se, että kaikki turnaukseen osallistuneet joukkueet saavat rahapalkinnon.

BLAST.tv Austin Major palkintosijat menevät seuraavalla tavalla:

SijaPalkinto
1.500 000 $
2.170 000 $
3.–4.80 000 $
5.–8.45 000 $
9.–11.15 000 $
12.–14.15 000 $
15.–16.15 000 $
17.–19.10 000 $
20.–22.10 000 $
23.–24.10 000 $
25.–27.5 000 $
28.–30.5 000 $
31.–32.5 000 $

Minkälaisia turnauksia on vielä luvassa tämän vuoden aikana?

Tämän turnauksen jälkeen on aika siirtää katse Intel Extreme Masters Cologne 2025 -turnaukseen, joka pelataan heinäkuun loppupuolella. Siellä on jälleen luvassa huippuluokan otteluita, kun kaikki maailman parhaat CS2-joukkueet mähinöivät keskenään.

Elokuussa on taas luvassa BLAST Bounty Fall 2025 -turnaus sekä tietysti Riyadhissa Saudi Arabiassa järjestettävä Esports World Cup 2025. Koko vuosi huipentuu CS2 Major Championship Winter 2025 -turnaukseen, jonka palkintopottina on 1 250 000 dollaria.

Toisin sanoen luvassa on vielä paljon huipputason CS2-otteluita tämän vuoden aikana. On mielenkiintoista seurata esimerkiksi sitä, miten Jampphatin MOUZ tulee pärjäämään ja pystyykö se nappaamaan maailmantilaston ykköspaikan Vitalityltä.

Lähteet:

Joona on 29-vuotias, e-urheiluun erikoistunut toimittaja. Hän seuraa aktiivisesti turnauksia, joukkueita ja pelitrendejä, ja tuo analyyseissaan esiin niin teknistä osaamista kuin pelikulttuurin laajempaa tuntemusta.