Microsoft Xbox Games Showcasessa saatiin uutta tietoa tulevasta Call of Duty: Black Ops 7 -pelistä, kun Microsoft ja Activision esittelivät sen teemaa ja taustarinaa. Tieto tulevasta julkaisusta yllätti monet, sillä kyseessä on toinen perättäinen Black Ops -sarjan peli.
Call of Duty: Black Ops 7 tulee sijoittumaan lähitulevaisuuteen, sillä pelimaailmassa eletään vuotta 2035. Luvassa on scifi-henkistä mähinöintiä, mistä pelisarja onkin tullut tunnetuksi.
Tarkastellaan seuraavaksi lähemmin, mitä kaikkea pelin julkaisija ja kehittäjät paljastivat siitä tapahtuman aikana.
Mitä Call of Duty: Black Ops 7:stä tiedetään tällä hetkellä?
Call of Duty: Black Ops 7:ssä pääosassa on David Mason, joka johtaa erikoisjoukkuetta. Esittelyvideon perusteella keskiössä on psykologinen sodankäynti, jossa vihollinen pyrkii vaikuttamaan vastustajaansa pelon avulla.
Koska kyseessä on scifi-henkinen ensimmäisen persoonan ammuntapeli, on luvassa tulevaisuuden teknologiaan perustuvia aseita ja muuta vastaavaa rompetta. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea kehittäjätiimi on luonut peliin.
Black Ops 7 tullaan julkaisemaan kaikille suosituimmille konsoleille. Huhutaan, että peli tulisi myös uudelle Nintendo Switch 2 -konsolille. Joka tapauksessa sitä voi pelata lähes kaikilla tärkeimmillä laitteilla – mukaan lukien edellisen konsolisukupolven Xbox One ja PlayStation 4.
Vaikka virallista julkaisupäivää ei vielä tiedetä, ennakkohuhujen mukaan peli julkaistaneen syksyn aikana. Yleensä Call of Duty -pelisarjan videopelit – kuten lähes kaikki muutkin AAA-luokan pelit – julkaistaan syksyllä. Näin ne ehtivät vielä joulumarkkinoille, joka on usein vuoden parasta aikaa myös pelien myynnin kannalta.
Voit katsoa pelin esittelyvideon alta:
Microsoft Xbox Games Showcase 2025 -tapahtuman yhteydessä kerrottiin lisäksi se, että pelistä saadaan lisätietoa vielä tämän kesän aikana. Tämä sopii kuvaan, koska julkaisuun on aikaa noin puoli vuotta.
Nähtäväksi jää, tuleeko peli suosituksi myös e-urheilun saralla. Pelisarjalla on ollut vaikeuksia kilpaurheilussa, koska se on pitkälti konsoleille tarkoitettu FPS-peli. Samoin se on muuttunut liikaa eri versioiden välillä, jotta peliä voisi mielekkäästi käyttää e-urheilussa.
Xbox Games Showcase 2025 – mitä muuta saimme tietää tapahtuman yhteydessä
Kesäkuun 8. päivänä 2025 järjestetystä Xbox Games Showcase -tapahtumassa julkaistiin paljon tietoa lähitulevaisuudessa julkaistavista peleistä. Peleistä kerrottiin julkaisupäivä ja näytettiin esittelyvideoita.
Xbox Games Showcase -tapahtumassa esillä olivat muun muassa nämä pelit:
- The Outer Worlds 2 – julkaistaan 29. lokakuuta 2025
- High on Life 2 – tulossa talvella 2025 Game Passiin
- Grounded 2 – Game Preview alkaa 29. heinäkuuta 2025
- Indiana Jones and the Great Circle: The Order of Giants – DLC julkaistaan 4. syyskuuta 2025
- Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4 – julkaistaan 11. heinäkuuta 2025
- Super Meat Boy 3D – tulossa Game Passiin 2026
Kun otetaan huomioon vielä se, että GTA VI on tulossa keväällä 2026, on pelaajille luvassa paljon mielenkiintoista pelattavaa tulevan talven aikana.
Lähteet: